Pääsivu

bändiesittely

keikat ja yhteystiedot

sekalaisia löpinöitä

kuvia

biisejä

Kontiki on Miken rakentama bändi, joka soittaa hänen omia biisejään.
Bändi on ollut ”kasassa” monta vuotta, mutta ollut odotuskannalla ( kypsymässä ), koska soittajat ovat olleet monissa eri projekteissa mukana.
Alkuperäinen kokoonpano oli Hanes Fetula / rummut, Marko ( Make ) Vihlman / basso, Mika ( Mike ) Vihlman / kitara ja laulut.
Alkuperäiseen kokoonpanoon ilmaantui myöhemmin ( nöösinä ) Kim ( Kimi ) Karvo / kitara ja taustalaulu.
Kimi höräytti manseen duunin perässä ja täten lauloi viimeiset virret 2007 tienoilla.
Rumpalimme Haneksen jäädessä sairaslomalle potemaan rikkoutunutta jalkaansa, otimme yhteyttä Tuomo ( Tumppi ) Kuivalaan, jonka oli tarkoitus tulla tuurariksi, mutta monen asian summana jäikin meidän muiden riesaksi ja on sitä edelleen.
Neljä henkisestä kokoonpanosta päätettiin luopua Kimin pois lähdön aikaan.
Olisi ollut Kimille liian rankkaa olla bändissä etäisyyksien puolesta ja epäsäännöllisestä toiminnastamme johtuen. Eroaminen oli kaikkien yhteinen päätös.
Niinpä bändistä tuli trio Mike laulu / kitara, Make basso ja Tumppi rummut.
Bändi on keikkaillut jonkin verran, mutta aikaa ei ole sille paljoakaan historiansa aikana jäänyt.
Tämän hetkinen tilanne näyttää kuitenkin vihdoin siltä ,että aikaa jää KONTIKILLE triona yhä enemmän.
Tekohengitys on alkanut siis tuottaa tulosta ( Hiljaa hyvä tulee ).
Keikkatahti on vakiintunut, mutta edelleen muutkin bändit ottavat veronsa.
Musiikkia Mike tekee mitä sylki suuhun tuo, pureskelee ja räkäisee ulos.
Liika vakavuus on pahe ja avoimuus hyve.
Vähän jekkuja ennen, keikalla ja vahvasti keikan jälkeen.
Eli odottaa sopii mitä vain, melkein.
Terveisin:
KONTIKI
Mike, Tumppi ja Make